MIKÄ ON LUONTONI?
|
 Mono no aware -hetki Tuomiston kartanon kivikehässä, Karkussa kesällä 2020. Kuva kamun ottama, © Liisa Nevalainen Mono no aware on japanilainen sanonta, joka kuvaa haikeaa tunnetta kaiken katoavaisuuden ja hetkellisyyden vuoksi, kaihoisuutta katoavaisen kauneuden edessä, herkkyyttä asioiden edessä. Asioiden kauneus ja tunne, jonka kauneus herättää, kytkeytyvät niiden hetkellisyyteen ja lyhytaikaisuuteen. Mono no aware –kokemus liittyy japanilaisittain usein luonnonilmiöihin ja luonnon kauneuteen, mutta saman voi tuntea esim. rakkauden, nuoruuden, tai minkä vain ilmiön äärellä. Elämän hidastuessa en oikein ymmärtänyt itseäni ja herkistymistä usein arkipäiväistenkin asioiden edessä. Marraskuun auringonnousu, ensilumen äänet, keväinen kurjenhuuto, haavanlehtien kahahtelu tuulessa, naapurin isännän puimurin ääni, elokuun valo, koiran rauhallisesti tuhiseva hengitys, takan lämpö ja tuhat miljoonaa muuta asiaa. Ohikiitäviä hetkiä, jotka herkistävät aistini, kehoni ja herättävät onnellisuuden ja haikeuden tunteita. Kauneuden kokemiseen ja kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen liittyi surun, menetyksen ja kaipuun sekaisia tunteita. Ristiriitaista. ”Mitä helvettiä”, mietin usein herkistyessäni ja välillä moitinkin itseäni turhasta sentimentaalisuudesta. Toisaalta nykyisin itseni kanssa elettyäni jo jonkin aikaa tiedän, että olen hyvin herkkä ihminen. Päässä soivat näiden herkistymisen hetkien aikana myös ne sivallukset, joilla minua on laitettu ruotuun; esim. ”nyt on kyllä liikaa tunnetta”! Selitys kokemuksilleni on mono no aware. Tähän japanilaiseen käsitteeseen törmäsin Mia Kankimäen (2013) ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin” –kirjassa, joka on kirjoitettu voimakkaasti mono no aware –hengessä. Kankimäki kiteyttää oivallisesti mono no aware –kokemuksen kirsikankukkien kukkimiseen. Kirsikankukat ja kukkimiseen liittyvät juhlallisuudet Japanissa ovatkin laajemmin tämän viehättävän ja inhimillisen ilmiön symboli. Vaikka mono no aware –kokemukseen liittyy tummia tunteita, syvää haikeutta, surumielisyyttä ja ehkä kipuakin, sen perimmäisenä ajatuksena ei ole velloa maailmantuskassa ja ahdistuksessa, vaan pikemmin syleillä maailman ja elämän kauneutta ja ihmeellisyyttä pysähtymällä kokemaan hetkeä. Prusinski (2012) toteaakin, että mono no aware –kokemuksen hauraus itse asiassa vahvistaa kauneuden voimaa. Mono no awareen liittyvän voimakkaan ja herkän tunnetilan voi kokea vain tietyn kokemuksen lyhytikäisyyden äärellä. Prusinski (2012) kirjoittaa: ”The beauty lies no within the object itself, but in the whole experience, transformation and span of time in which the object is present and changing”. Japanilaisessa kulttuurissa on paljon mono no aware -henkistä toimintaa. Kirsikankukat tietenkin, mutta myös mm. teeseremoniat, ikebana (kukkien asettelun taidelaji) ja haiku-runous, jossa runot koostuvat kolmesta säkeestä 5-7-5 –tavurytmillä. Perinteisten haikujen kirjoittamisessa teemat käsittelevät luontoa ja runoista voi löytää kirun (leikkaus, jossa esitetään kaksi toisistaan poikkeavaa ajatusta tai tunnelmaa) sekä kigon (vuodenaikaissana, joka sitoo runon luonnon rytmiin), mutta toki haikuja voi kirjoitella vaikka vain tavurytmityksen avulla. Haikuissa usein toistuu mono no aware –tunnelma, kuten Tonogon (2012) blogissaan kuvaa tunnetun japanilaisen runoilijan Matsuo Bashōn (1644-1694) runoista. Voisiko mono no awaren integroida arkielämään ilman, että surumielisyys ja kaiho veisivät liian paljon tilaa ajatuksista ja kokemuksesta? Nykyisin kun pitää olla aina niin reipas, iloinen ja positiivinen ja tummemmat tunteet usein koetaan jollain tavalla huonompina, epäkelpoina ja ainakin ehdottomasti piilotettavina. Onko suru tunteena jotenkin pahempi kuin ilo, onko haikeus laimeampaa kuin seesteisyys? Voisiko avain onnellisuuteen ja harmoniaan ollakin juuri vastakohtaisten tunteiden ja ajatusten samanaikainen kokeminen ja hyväksyminen?  Elokuinen aamu-usva kotikonnuilla. Niin mono no awarea!!! © Liisa Nevalainen Japani on kulttuurillisesti kaukana Suomesta ja suomalaisuudesta, mutta yhdistävänä tekijänä on rakkaus luontoon. Suomen vuodenajat ja niiden alati muutosta ilmentävä vaikutus luontoon ovat mitä parhainta kasvupohjaa mono no aware –kokemuksellisuudelle täällä kotimaassa. Sunnuntain (25.10.2020) Helsingin Sanomissa olikin kaunis ja koskettava henkilökuvaus luontokuvauksen grand old manista Hannu Hautalasta, joka otti vielä elämänsä viimeisen luontokuvan, kun toimittaja ja kuvaajakollega auttoivat vanhan miehen metsään.
Hautala oli artikkelin mukaan toistellut piilokojussa kotkia odotellessaan seuraavaa: ”Syvin epätoivo ja suurin onni, ne ovat aina vierekkäin”. Alla yksi omista haikuistani, joka uhkuu mono no awarea. Ainakin omasta mielestäni. Ilta ja aamu Väsymys, uuden nousu Ystävyksinä Olkoon tuleva marraskuu avoinna uusille mono no aware –kokemuksille. Lähteet Bond, T. 2017. Mono no Aware: the Transience of Life. Luettu 25.10.2020. https://berkleycenter.georgetown.edu/posts/mono-no-aware-the-transience-of-life Kankimäki, M. 2013. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Helsinki, Otava. Nykänen, A.-S. 2020. Vielä yksi kuva. Helsingin Sanomien artikkeli 25.10. 2020. Prusinksi, L. 2012. Wabi-sabi, mono no aware, and ma: Tracing traditional Japanese aesthetics through Japanese history. Studies on Asia 4, 25-49. Tonogon, E. (2012). The Sadness in the Beautiful: The Concept of Mono no Aware in Basho’s Haikus. Luettu 26.10.2020. https://thewallflowerconfessions.wordpress.com/2012/04/14/the-sadness-in-the-beautiful-the-concept-of-mono-no-aware-in-bashos-haikus/ Comments are closed.
|
